Näytetään tekstit, joissa on tunniste helpot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helpot. Näytä kaikki tekstit

19. lokakuuta 2018

Pätkis-mutakakku


Tässä kakussa yhdistyy kaksi vastustamattoman herkullista asiaa, mutakakku ja pätkis-suklaa. Pätkiksen tuoma minttuinen vivahde sopii tahmeaan kakkuun täydellisesti. Kokeile kakkuun rohkeasti myös muita suklaita, tai korvaa osa pätkis-suklaasta tummalla jolloin kakusta ei tule niin makea. Mutakakkujen suurena ystävänä blogista löytyy kaksi muutakin mutakakku reseptiä. Ilman suklaata valmistuvan mutakakun reseptin löydät täältä ja ihanan raikkaan sitruuna-valkosuklaamutakakun täältä. Tähän mutakakkuun reseptin löysin täältä, mutta vaihdoin tumman suklaan tilalle pätkis-suklaata.


200 g pätkis-suklaata (2 levyä)
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata suklaa ja voi kattilassa mieodolla lämmöllä. Nosta sivuun jäähtymään. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Kaada jäähtynyt voi-suklaaseos ohuena nauha vaahdon joukkoon samalla varovasti sekoitellen. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja siivilöi taikinaan. Kääntele varovasti sekaisin.
Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisen uunin alatasolla 15-20 minuuttia. Kakun paistoaika riippuu uunista ja siitä kuinka valuvasta sisuksesta pitää. Tarkkaile, ettei kakku pääse kypsymään keskelle saakka. Tarjoile kakku haaleana jolloin sisus on vielä ihanan valuva tai jääkaappikylmänä, jolloin sisus on herkullisen tahmainen mutta kiinteä.






10. syyskuuta 2018

Luumu-kaurapaistos


Luumukakun innoittamana luumuleivonnaisten linjalla jatketaan. Tälläkertaa vuorossa äärimmäisen nopea ja yksinkertainen luumu-kaurapaistos. Tämä omenaisena versiona hyvinkin tunnettu syys-herkku toimii loistavasti myös luumulla. Luumujen happamuudesta riippuen täytteen sokerimäärää voi säädellä sopivaksi. Paistoksen seurana maistuu vaniljajäätelö- tai kastike. Reseptin luumu-kaurapaistokseen nappasin täältä.



n. 1 kg tuoreita luumuja
1/2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1/2 tl kanelia

100 g voita
3 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria


Halkaise luumut, poista kivet ja leikkaa lohkoiksi. Lado luumut voideltuun vuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada luumujen päälle. Sekoita pehmeän voin joukkoon murukerroksen ainekset ja levitäpaistoksen pinnalle. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. 





10. helmikuuta 2018

Kuppikeksit


Törmäsin jokin aika sitten hauskaan reseptiin, jossa cookiet paistettiin muffinipellin koloissa.
Kuppikeksit, eli mookies (muffin+cookies) ovat herkullinen yhdistelmä cookieiden rapeutta, sekä muffinien mehevyyttä. Reseptinä käytin tätä Lunni leipoo blogin ohjetta, jolla valmistuu 12 kuppikeksiä. Kuppikeksit ovat herkkusuun unelma siinäkin mielessä, että ne valmistuvat vaivattomasti vähäisellä määrällä tiskiä.


115 g voita
1 kananmuna
1 3/4 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl maizzenaa
3/4 tl ruokasoodaa
175 g maitosuklaahippuja tai maitosuklaata rouhittuna

Sulata voi suuressa kulhossa ja anna jäähtyä. Sekoita voisulan joukkoon kananmuna sekä sokerit. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä aivan sekoituksen loppuvaiheessa suklaa. Vältä turhaa sekoittelua. Nosta taikina jääkaappiin jähmettymään n. 15 minuutiksi. Voitele 12 koloinen muffinipelti huolellisesti. Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele palloiksi. Paista kuppikeksejä 175 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Vältä paistamasta kuppikeksijä liian kypsiksi, sillä niiden kuuluu jäädä keskiosasta pehmeiksi. Anna keksien jäähtyä vuoissa. Irroita kuppikeksi varovasti lastalla, tai kopauta vuokaa pöytään, jolloin ne putoavat vuoista. Säilytä kuppikeksejä huoneenlämmössä kannellisessa rasiassa.




17. joulukuuta 2017

3. Adventtisunnuntai: Kanelipopcornit



Joulu on jo aivan kulmantakana. Tänään adventtikalenterista paljastuu herkullista naposteltavaa joulunpyhiksi.  Ihanan rapsakoita kanelipoppareita peittää kanelinen karamellipinta. Popcornit valmistuvat joutuisasti ja tiskiäkin syntyy maltillisesti. Pakkaa näitä kanelipopcorneja sellofaanipussukkaan ja laita jouluiseen herkkukoriin esim. näkkileipäainesten sekä joulutoffeen pariksi.



1 dl sokeria
1 dl siirappia
35 g voita
 ½-3/4 rkl kanelia
1 pss. mikropopcorneja

Mittaa kaikki ainekset kattilaan, popcorneja lukuunottamatta. Kuumenna seos kiehuvaksi ja ota kattila liedeltä. Valmista popcornit pakkauksen ohjeen mukaisesti. Lisää popcornit mausteseokseen  ja kääntele huolellisesti sekaisin. Kaada popcornit leivinpaperille ja levitä ne irtonaiseksi. Anna popcornien jäähtyä ennen tarjoilua, tai pakkaamista.




3. joulukuuta 2017

1. Adventtisunnuntai: Puolukka-valkosuklaakakku



Tämä ihanan mehevä ja maukas kahvikakku aloittaa Taikinatassun adventtikalenterin. Luvassa on neljä herkullista joulureseptiä jokaisena adventtisunnuntaina. Puolukka-valkosuklaakakku valmistuu pienellä vaivalla joulun kahvipöytään, tai läheisille joulumuistamiseksi. Kakku kannattaa leipoa tarjoilua edeltävänä päivänä, jolloin maku ehtii tasaantua, mutta kakku on edelleen kostean mehevää. Reseptin löysin täältä.


  • 150 g voita
  • 200 g kermaviiliä
  • 3 kananmunaa 
  • 130 g valkosuklaata
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 1/2 tl leivinjauhetta
  • 200 g kohmeisia puolukoita

  • valkosuklaata koristeluun

  • Sulata voi ja anna jäähtyä. Lisää kermaviili ja kananmunat voisulan joukkoon ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon. Rouhi valkosuklaa ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi puolukat ja sekoita varovasti. Kaada taikina voideltuun (n. 2 l ) rengasvuokaan ja tasoita pinta. Paista kakkua 175 asteisen uunin alatasolla n. tunti, kunnes kakun pinta on kauniin kullanruskea, kakku tuntuu koskettaessa kimmoisalta eikä tikkuun tartu raakaa taikinaa. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista. Koristele halutessasi sulatetulla valkosuklaalla.




25. huhtikuuta 2017

Rahkamunkit


Meinaako vapun munkit jäädä leipomatta sen vuoksi, että niiden leipominen on työlästä ja vie niin paljon aikaa? Rahkamunkit ovat kiireisen ihmisen pelastus, sillä ne valmistuvat uskomattoman vaivattomasti ja nopeasti. Maussa ne eivät kuitenkaan jää perinteisten munkkien varvoon. Reseptin näihin ihnaniin palleroihin löysin täältä. Alkuperäisestä reseptistä poiketen tein omista munkeistani minikokoisia, silloinhan niitä voi syödä useamman, eikö? ;)




250 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl ruokasoodaa
50 g voita
50 g sokeria
150 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa


1 l ruokaöljyä
sirosokeria


Sekoita kaikki taikinan ainekset maitoa lukuunottamatta huolellisesti tasaiseksi. Lisää maitoa vähitellen ja sekoita huolellisesti. Valmis taikina on melko paksua. Annostele massa pursotinpussiin. Leikkaan pussiin suuri aukko, sen koolla voit määritellä valmiiden munkkien koon. Kuumenna öljy pienessä kattilassa n. 170 asteiseksi. Pursota taikinaa kattilaan ja leikkaa siitä keitiösaksilla sopivia paloja. Varo roiskuvaa öljyä. Paista munkeja molemmin puolin n. 3 minuuttia. Nosta valmiit munkit talouspaperilla vuorattuun astiaan. Kierittele hiukan jäähtyneet munkit sirosokerissa.





7. huhtikuuta 2017

Sitruuna- valkosuklaamutakakku


Mutakakku on aina ollut mieleeni sekä helppouden, että herkullisuuden vuoksi. Lisäksi rakastan leivonnaisia, joissa on sitruunaa. Kun tähän yhdistelmään lisätään vielä valkosuklaata lopputulos voi olla vain täydellinen. Ihanan mehevä ja sitruunainen mutakakku valmistuu melko vaivattomasti ja säilyy hyvänä useamman päivän, ellei tule syödyksi heti valmistuttuaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, myös niiden jotka eivät tavallisesta mutakakusta välitä. Tähän herkulliseen reseptiin törmäsin täällä. Resepti on mitoitettu 24 cm irtopohjavuokaan.




100g voita
100g valkosuklaata 
 2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
3 rkl sitruunamehua
1 sitruunan kuori raastettuna
2½ dl vehnäjauhoja

tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja siirrä jäähtymään. Lisää rouhittu suklaa hieman jäähtyneen voisulan joukkoon ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää sokerit, sekä suola ja sekoita. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita huolellisesti lisäysten välissä. Lisää joukkoon sitruunamehu,- sekä kuorisaaste. Lisää lopuksi jauhot ja sekoita tasaiseksi, mutta vältä liiallista sekoittelua. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 24 cm vuokaan. Paista mutakakkua 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes kakun pinnassa on hiukan väriä. Vältä paistamasta liikaa, että kakun sisus säilyy ihanan tahmeana. Koristele jäähtyneen kakun pinta tomusokerilla.









14. maaliskuuta 2017

Mustikkapiirakka rahkatäytteellä



Tämä herkullisen mehevä mustikkapiirakka on sukua maisemakahvilan raparperipiirakalle. Raparperin tilalle vaihdoin mustikat ja piimän tilalle kermaviilin. Murukerrokseen lisäsin sitruunaa tuomaan lisämakua ja raikkautta. Piirakka valmistuu helposti, pienellä vaivalla. Ohjeesta valmistuu pellillinen herkullista piirakkaa, joten tarjottavaa riittää suurellekkin joukolle herkuttelijoita. Tämä on hyvä perusresepti mehevälle ja vaivattomasti valmistuvalle piirakalle. Syksyllä tähän voisi käyttää omenaviipaleita ja lisätä kardemummaa tuomaan viimeisen silauksen. 


Murukerros------
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa
1 sitruunan kuori raastettuna

Pohjataikina
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna

Täyte
n. 6 dl mustikoita
500 g rahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Sekoita murukerroksen kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon voisula ja sekoita murumaiseksi seokseksi. Jaa muruseos kahteen kulhoon, toiseen n. 1/3 pintaa varten ja toiseen 2/3 pohjaan. Sekoita pohjataikinaan varattuun muruseokseen keskenään sekoitetut kermaviili ja kananmuna. Levitä pohjataikina uunipellille. 
Ripottele pohjan päälle mustikat. Sekoita kulhossa loput täytteen ainekset tasaiseksi massaksi. Levitä rahkaseos mustikoiden päälle.
Sekoita muruseoksen joukkoon raastettu sitruunankuori. Ripottele piirakan pinnalle murukerros. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Tarjoile esimerkisi vaniljajäätelön kanssa.



9. maaliskuuta 2017

Snickerdoodles keksit


Nämä keksit maistuvat ihanasti kanelilta ja ovat täydellisen rapeita pinnalla olevan sokerin ansiosta. Keksit valmistuvat myös yhdessä hujauksessa. Se tuoksu, joka valtaa keittiön keksien paistuessa on sanoinkuvailemattoman herkullinen. Ohjeen näihin nappasin ihanasta Dr. Sugar- blogista, jossa on mielettömät määrät muitakin ihania keksi ja cookie reseptejä testattavaksi.


115g huoneenlämpöistä voita
reilu 2dl sokeria
1 kananmuna
1tl vanilja-aromia/sokeria
3dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa

1-2 rkl sokeria
2 rkl kanelia

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kanamuna sekä vanilja ja jatka vaahdottamista, kunnes massa on tasainen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Sekoita kaneli ja sokeri keskenään. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja kierittele ne kauttaaltaan kaneli-sokeri seoksessa. Asettele pallerot pellille väljästi sillä keksit leviävät reilusti uunissa. Paista 190 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Siirrä valmiit keksit ritillälle jäähtymään.





20. helmikuuta 2017

Sitruuna-kaurapalat


Näissä herkullisissa sitruuna-kaurapaloissa yhdistyy kauramurun rapeus ja sitruunatäytteen kirpsakka makeus. Herkut valmistuvat pienellä vaivalla, sillä sekä taikina, että täyte vain sekoitetaan tasaiseksi, ei tarvitse vaahdottaa mitään ja kulhojakin likaantuu maltillinen määrä. ohjeen näihin ihaniin sitruuna-kaurapaloihin läysin täältä.



Murutaikina
2 ½ dl vehnäjauhoja
3 ½ dl kaurahiutaleita
½ tl ruokasoodaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
170 g voita

Sitruunatäyte
400 g kondensoitua maitoa (1 tlk)
2 rkl sitruunan kuorta raastettuna
3/4 dl sitruunan mehua ( n. 1 ½ sitruunaa)
2 kananmunan keltuaista

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Paloittele joukkoon kylmä voi ja nypi murumaiseksi taikinaksi. Vuoraa n. 20x20 cm vuoka leivinpaperilla. Painele vuoan pohjalle puolet muruseoksesta. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. 

Sekoita sitruunatäytteen ainekset kulhossa. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Murustele pinnalle loppu taikina. Paista vielä 25-30 minuuttia, kunnes pinta on sanut kauniin kullanruskean värin. Anna piirakan jäähtyä rauhassa ennen paloittelua.







17. helmikuuta 2017

Pehmeät perunarieskat


Perunamuusin jämät muuntautuvat hetkessä salonkikelpoisiksi rieskoiksi. Tällä ohjeella valmistuu pellillinen unelmapehmeitä ja maukkaita perunarieskoja. Uunilämpimät perunarieskat eivät kaipaa päälleen mitään täytteitä, pelkkä voitelu riittää. Rieskat säilyttävät herkullisuutensa myös yön yli, jos niitä sattuu jäämään.


n. 5 dl perunamuusia
25 g voita sulatettuna
1 kananmuna
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1/4 tl (suolaa Suolan määrä riippuu käyttämäni muusin suolaisuudesta.)

voita

Sekoita kaikki ainekset huolellisesti tasaiseksi. Vältä turhaa vaivaamista, ettei taikinasta tule liisterimäistä. Painele taikina tasaisesti uunipellille. Käytä jauhoja apuna. Pistele rieskan pinta ennen paistoa. Paista 275 asteisessa uusissa n. 10 minuuttia, kunnes rieskan pinnassa on ruskeita läikkiä. Voitele kuuma rieska voilla ja leikkaa paloiksi.



31. tammikuuta 2017

Runebergin viipalepikkuleivät


Runebergin päivän lähestyessä halusin saada helposti ja nopeasti valmistuviin viipalepikkuleipiin runebergin tortuista tutun makumaailman, mantelin, kardemumman sekä vadelmahillon. Viimeistelin pikkuleivät runebergintortuista tutulla tomusokerikuorrutuksella. Ihanan pehmeät pikkuleivät maistuvat yllättävän paljon esikuvaltaan, runebergintortuilta. Alkuperäisten viipalepikkuleipien ohje on Pullahiireltä.



200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhoa
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa

paistonkestävää vadelmamarmeladia
n. ½ dl tomusokeria
3/4 tl vettä

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita huolellisesti tasaiseksi. Jaa taikina kolmeen osaa, muotoile taikinasta pellille pitkiä tankoja ja paina niitä hieman litteämmiksi. Paina tankojen keskelle vako ja pursota marmeladi siihen. Paista pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin värisiä. 

Sekoita kulhossa tomusokerista ja vedestä paksu, mutta juokseva kuorrute. Pursota hieman jäähtyneisiin pikkuleipiin raidat hillon molemmille puolille. Paloittele pikkuleivät terävällä veitsellä.