Näytetään tekstit, joissa on tunniste pullat/munkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pullat/munkit. Näytä kaikki tekstit

25. huhtikuuta 2017

Rahkamunkit


Meinaako vapun munkit jäädä leipomatta sen vuoksi, että niiden leipominen on työlästä ja vie niin paljon aikaa? Rahkamunkit ovat kiireisen ihmisen pelastus, sillä ne valmistuvat uskomattoman vaivattomasti ja nopeasti. Maussa ne eivät kuitenkaan jää perinteisten munkkien varvoon. Reseptin näihin ihnaniin palleroihin löysin täältä. Alkuperäisestä reseptistä poiketen tein omista munkeistani minikokoisia, silloinhan niitä voi syödä useamman, eikö? ;)




250 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl ruokasoodaa
50 g voita
50 g sokeria
150 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa


1 l ruokaöljyä
sirosokeria


Sekoita kaikki taikinan ainekset maitoa lukuunottamatta huolellisesti tasaiseksi. Lisää maitoa vähitellen ja sekoita huolellisesti. Valmis taikina on melko paksua. Annostele massa pursotinpussiin. Leikkaan pussiin suuri aukko, sen koolla voit määritellä valmiiden munkkien koon. Kuumenna öljy pienessä kattilassa n. 170 asteiseksi. Pursota taikinaa kattilaan ja leikkaa siitä keitiösaksilla sopivia paloja. Varo roiskuvaa öljyä. Paista munkeja molemmin puolin n. 3 minuuttia. Nosta valmiit munkit talouspaperilla vuorattuun astiaan. Kierittele hiukan jäähtyneet munkit sirosokerissa.





24. huhtikuuta 2017

Munkit


Munkit kuuluvat olennaisena osana vappuun, mutta yhtälailla niitä voi herkutella muulloinkin. Tuo sisältä ihanan pehmeä, pinnasta hieman rapea sokeroitu herkku on vastustamaton, varsinkin kylmän siman kanssa. Munkkien leipominen saattaa askarruttaa olemassa olevan tulipaloriskin, tai uppopaistamisesta syntyvän rasvankäryn vuoksi. Paloturvallisuus onkin syytä ottaa huomioon varaamalla kattilan kansi lähettyville, jolla mahdollisen palon saa tukahdutettua. Kuumaan öljyyn ei missään tapauksessa saa laittaa vettä. Myös liesituuletin on hyvä sammuttaa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi leipomaan munkkeja edes kerran vuodessa, vappuna sillä niin herkullisia ne ovat. Tällä reseptillä valmistuu n. 15 munkkia. Jos aiot pakastaa munkit, sokeroi ne vasta sulattamisen jälkeen.




2 ½ dl vettä
25 g hiivaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
½ tl suolaa
50 g huoneenlämpöistä voita
2 tl kardemummaa
8-9 dl vehnäjauhoja

n. 1 l öljyä paistamiseen
sirosokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, suola, kardemumma sekä kananmuna ja sekoita. Lisää osa jauhoista ja vaivaa taikinaksi. Lisää rasva vaivaamisen loppuvaiheessa. Lisää jauhoja, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa eikä tartu käsiin tai kulhoon. Parhaaseen lopputulokseet pääset yleiskoneella, jolloin taikinaan syntyy riittävä sitko. Kun taikinaa on vaivattu tarpeeksi kauan siitä pitäisi pystyä venyttämään ohut, läpinäkyvä kalvo ilman että siihen tulee reikiä. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, n. 40 min.

 Pyörittele taikinasta tasapaksu tanko ja paloittele tasakokoisiksi paloiksi. Pyörittele palloiksi ja nosta öljytylle alustalle kohoamaan. Öljy estää munkkeja tarttumasta alustaan, jolloin kohonneet munkit on helppo nostaa paistumaan. Kohota munkkeja n. 40 min. Munkkien kohotessa valmistele paistopaikka. Vuoraa yksi vati talouspaperilla. Kaada toiseen sirosokeria, kolmas odottelee valmiita munkkeja. Varaa myös kattilan kansi, jos öljy pääsee kuumumaan liikaa. 


Kuumenna öly kattilassa 175-180 asteiseksi, jos käytössäsi ei ole lämpömittaria testaa öljyn lömpötilaa pienellä palalla taikinaa. Jos öljy alkaa tirisemään ja taikina saa melko pian väriä on öljy riittävän lämmin. Turhan kuumalla öljyllä munkeista tulee tummia ja ne voivat jäädä sisältä raaoiksi. Tee munkkien keskelle reikä painamalla etusormi läpi. Pyörittele munkkia kummankin käden etusormilla, jolloin munkki venyy ja reikä suurenee. Huomioi, että reikä kutistuu melko paljon paiston aikana joten se saa olla suuri tässävaiheessa. Nostele muutama munkki kerrallaan öljyyn paistumaan. Paista yksi puoli kerrallaan, älä kääntele välissä. Kun munkkien pinta on kauniin kullanruskea käännä ne varovasti toisinpäin ja paista. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla avulla talospaperilla vuoratulle lautaselle jäähtymään. Ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Laita uusi satsi munkkeja paistumaan ja sokeroi sillävälin hiukan jäähtyneet, mutta vielä "kosteat" munkit. 

Jäähdytä paistoöljy, siivilöi ja pullota. Viileässä säilytettyä paistoöljyä voi käyttää uudelleen 2-3 kertaa.










7. helmikuuta 2017

Valkosuklaadonitsit


Olen viime vuosina todennut pitäväni enemmän donitseista, kuin munkeista. Enkä pelkästään siksi, että ne valmistuvat vaivattomammin ja nopeammin. Donitsien rakenne on se mistä itse niissä pidän, sillä ne eivät ole niin raskaita, kuin munkit. Tänään tuli leivottua pitkästä aikaa valkosuklaadonitseja. Donitsien ohjeen olen kirjoittanut reseptivihkooni joskus vuosia sitten, muistaakseni Maku-lehdestä. Samalla reseptillä voit valmistaa myös perinteisiä sokeroituja donitseja. Kierittele tuolloin vielä lämpimät donitsin sirosokerissa. Kannattaa olla nopea, sillä jäähtyneen ja kuivahtaneen donitsin pintaan sokeri ei tartu. Tällä ohjeella valmistuu 12-15 dinitsia riippuen niiden koosta ja paksuudesta.


25 g pehmeää voita
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl leivinjauhetta
½ tl kardemummaa
1/4 tl suolaa
1 tl sitruunankuorta hienona raasteene
1 dl kevyt kermaa

öljyä

n. 200 g valkosuklaata
pari palaa maitosuklaaa

Vaahdota rasva ja sokerit. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita huolellisesti tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittelua, ettei taikina sitkisty.
Kaulitse taikina n. 1 cm paksuiseksi levyksi ja ota siitä pyöreillä muoteilla donitseja. Paista donitseja muutama kerrallaan n. 170 asteisessa öljyssä. Käännä donitsin kun alapuolella on kaunis väri. Nosta donitsit reikäkauhalla talouspaperilla  vuoratulle lautaselle valumaan ja siirrä sitten toiseen astiaan jäähtymään. Paista kaikki donitsin molemminpuolin kauniin kullanruskeiksi. 

Sulata valkosuklaa välillä sekoitellen. Lisää suklaasulan joukkoon tilkka öljyä, jolloin suklaa asettuu donitsin pinnalle kauniimmin. Kasta jäähtyneet donitsin valkosuklaassa ja nosta ritilälle jähmettymään. Sulata maitosuklaa ja valuta suklaaraitoja donitsien pintaan. Voit käyttää myös spritsauspussia.
Anna kuorrutettujen donitsien jähmyttyä rauhassa.



8. joulukuuta 2016

Joulukalenterin luukku 8: Tähtipulla


Joulukalenterin luukkuja on availtu nyt jo viikon verran. Kahdeksannesta luukusta paljastuu minikokoisia nutellalla täytettyjä tähtipullia. Parhaillaan nämä pullat ovat kun päälle sipaisee vielä hiukan nutellaa. Korvaamalla nutellan pehmeällä voilla sekä kanelisokerilla saat pullista tähden mallisia kanelipullia


Tähtipullat
nutellaa
kananmuna voiteluun

Valmista pullataikina ohjeen mukaisesti. Kauli taikina ohueksi, n. 0,5 cm paksuksi levyksi. Ota taikinasta pienellä pyöreällä muotilla, tai juomalasilla ympyröitä. Levitä kahdelle ympyrälle nutellaa, pinoa päällekkäin kaksi nutellalla täytettyä ja yksi tyhjä kiekko. Kauli taikinapalat kevyesti yhteen, jolloin pulla ohentuu myös hiukan. Leikkaa pullaan 16 viiltoa, mutta jätä pullan keskikohta ehjäksi. Ota kaksi vierekkäistä säiettä ja kiepauta niitä kolme kierrosta vastakkaisiin suuntiin. Tee samoin kaikille säikeille.


Kohota pullia vedottomassa paikassa liinalla peitettynä 30-45 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja paista 210 asteisessa uunissa 9-11 minuuttia.


Voit leipoa taikinasta myös kaksi suurta tähtipullaa, jaa taikina tuolloin kuuteen osaan ja kaulitse taikinapalat ympyröiksi. Suuria pullia kannatta paistaa hiukan viileämmässä, 175 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia









3. lokakuuta 2016

Korvapuustit


Korvapuustit, nuo pullista perinteisimmät maistuvat ihanasti kanelilta. Vasta paistettujen korvapuustien tuoksu on vastustamattoman ihana ja se tuokin monille lämpimiä muistoja. Suomessa vietetään 4.10 virallista korvapuustipäivää, jota silmällä pitäen minäkin näitä puusteja leivoin.  Korvapuustit ovat parhaimmillaan paistolämpiminä, kylmän maidon kera nautittuna. Tällä ohjeella valmistuu n. 18 herkullista ja mehevää korvapuustia.




1 annos pullataikinaa
75 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 ½ rkl kanelia
 1 kananmuna
raesokeria


Tee pullataikina ohjeen mukaisesti. Kauli levännyt taikina melko ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Huom. Taikinamaton leveydellä voit säädellä pulliin tulevien kierrosten määrää ja valmiiden pullien kokoa. Levitä pehmeä voi koko taikinan alueelle. Sekoita kaneli ja sokeri keskenään ja ripottele voin päälle. Kääri taikina tiiviksi rullaksi. Leikkaa terävällä veitsellä n. 2 cm paloiksi. Paina palan keskeltä molemmilla peukaloilla aivan pohjaan saakka, tue samalla etusormilla , ettei pulla pääse leviämään pituussuunnassa. Nosta pullat pellille kohoamaan. Kohota lämpimäsä paikassa peitettynä n. 30 minuuttia. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 210 asteisessa uunissa 10-12 minuutia, kunnes pullat ovat kauniin värisiä.



24. huhtikuuta 2016

Cinnamon rolls



Cinnamon roll on amerikkalainen pulla, joka täytetään, kuten suomalainen serkkunsa korvapuusti, voilla, sokerilla sekä kanelilla. Mehevät pullat kruunataan reilulla kuorrutuksella. Cinnamon rollssien leipominen on tavallisia korvapuusteja vaivattomampaa, sillä taikinaa ei tarvitse vaivata lainkaan. Tein alkuperäisen ohjeen kuorrutuksen kaksinkertaisena, sillä halusin pullille reilusti kuorrutusta. Jos haluat maltillisemman määrän kuorrutusta tee puolikas annos. Ohjeesta tulee uunipellillinen.


Taikinaan
½ l maitoa
100 g voita

1 dl sokeria
50 g tuorehiivaa
10 dl vehnäjauhoja 
½ tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

½ rkl suolaa



Täytteeseen
n.160g  pehmeää voita

 fariinisokeria
kanelia



Kuorrutteeseen

50 g voita
noin 6 dl tomusokeria

2 tl vanilijasokeria

1 dl maitoa
reilu hyppysellinen suolaa

Kiehauta kattilassa maito, voi sekä sokeri. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon hiiva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi, ei tarvitse vaivata. Taikinan kuuluu olla löysää, joten älä lisää jauhoja. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä n. tunti. 

Kumoa kohonnut taikina hyvin jauhotetulle pöydälle. Vaivaa joukkoon hiukan jauhoja. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen taikinapala ohueksi tasapaksuksi levyksi. Levitä taikinamatatolle puolet voista. Ripottele päälle reilusti fariinisokeria sekä kanelia. Kääri taikinamatto rullalle. Leikkaa rulla n. 1½ cm paloiksi. Tee sama toiselle taikinapalalle. Asettele pullat voidellulle pellille niin, että niiden väliin jää hiukan rakoa, Pullien kuuluu kohota yhteen. Kohota pullia vielä 20 minuuttia. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Valmista kuorrutus. Sulata voi ja sekoita joukkoon muut aineet. Kuorrutuksen kuuluu olla löysähköä, mutta ei lirua. Säätele kuorrutuksen paksuutta tomusokeria, tai maitoa lisäämällä. Kaada kuorrute vuokaan paistettujen ja jäähtyneiden pullien päälle. Levitä tarvittaessa niin, että jokaisessa pullassa on kuorrutetta.







9. huhtikuuta 2016

Churrot & suklaadippi


Curro on Espanjalainen vastine vappumunkeille. Churrotaikina on tuulihattutaikinan kaltainen, mutta churrot uppopaistetaan rasvassa, kun taas tuulihatut paistetaan uunissa. Churrot oli jo parivuotta sitten kokeilulistalla vapuksi, mutta muiden vappuherkkujen jälkeen niitä ei enää tehnyt mieli. Tälläkertaa päätin tehdä churroja jo ennen vappua, ettei vain jää kokeilematta. Ja kyllä kannatti, rapsakka kanelisokerissa kieritelty tikku joka dipataan vielä lämpimään suklaadippiin. Ei voi olla pahaa. Näitä täytyy tehdä varmaan uusi erä vappuna, niin hyviä ne oli. Käytin suklaadippiin sekä tummaa, että maitosuklaata, jos pidät tummasta suklaasta voit tehdä kastikkeen myös pelkästään siitä. Ohje sekä dippiin, että churroihin on täältä.



Churrotaikina n. 20 kpl.
1 rkl sokeria

50 g  voita
3 dl vettä
ripaus suolaa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

uppopaistorasvaa, tai rypsiöljyä paistamiseen

sokeria
kanelia

Mittaa kattilaan vesi, sokeri, suola sekä voi. Anna kiehahtaa. Laske lämpöä hiukan. Lisää jauhot kerralla.  Sekoittele puolisen minuuttia niin, että taikina kuivahtaa hieman. Ota kattila pois liedeltä. Kumoa taikina levinpaperille ja taputtele levyksi. Anna taikina jäähtyä hiukan. Nosta taikina takaisin kulhoon ja  lisää kananmunat yksitellen jokavälissä huolellisesti vatkaten.
Kuumenna rasva, tai öljy kattilassa (vähintään 5 cm rasvaa kattilan pohjalla)  Annostele taikina tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota kattilaan pieni nökäre taikinaa, jos rasva tirisee ja taikina nousee pintaan rasva on riittävän lämmin. Pursota kattilaan haluamasi pituisia churroja, leikkaa taikina poikki saksilla. Paista churroja välillä käännellen, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Kierittele valmiit, vielä lämpimät churrot kaneli-sokeriseoksessa.


Suklaadippi
2 dl kuohukermaa
50 g maitosuklaata
50 g tummaasuklaata
ripaus suolaa

Kiehauta kerma kattilassa. Paloittele suklaat kulhoon, lisää suola. Kaada kuuma kerma suklaiden päälle ja sekoittele, kunnes suklaadippi on tasaista.




18. maaliskuuta 2016

Aurinkoiset rahkapullat



Rahkapullat kuuluu monilla pääsiäisen perinteisiin. Tälläkertaa pullissa on rahkatäytteen kaverina appelsiinimarmeladia. Samalla ohjeella voi leipoa myös tavallisia rahkapullia ilman marmeladi täplää. Rusina-rahkapullia saat lisäämällä rahkatäytteen joukkoon rusinoita.


1 annos perus pullataikinaa

Rahkatäyte
2 kananmunaa
500g maitorahkaa
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua

1 rs appelsiinimarmeladia

Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Jaa levännyt taikina puoliksi ja pyöritä tasapaksuksi tangoksi. Paloittele tangot pulliksi. Pyöritä pullat ja nosta pellille, jätä tavallista enemmän tilaa pullien väliin. Kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa.

Valmista pullien kohotessa täyte. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja ota hiukan sivuun, voitelua varten. Lisää kulhoon  muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Paina kohonneisiin pulliin lasin pohjalla kuopat täytettä varten. Paina reilusti, ettei pullan pohja kohoa uunissa. Voitele pullista reunat kananmunalla. Annostele rahkatäyte koloihin. Pursota marmeladi rahkatäytteen päälle pullien keskelle. Paista rahkapullia 210 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Rahkatäyte kiinteytyy jäähtyessään.



28. helmikuuta 2016

Voisilmäpullat


Voisilmäpullat kuuluu perinteisimpiin pulliin yhdessä korvapuustien kanssa. Mehevä pulla voisilmällä ei voi olla pahaa. Voisilmäpulliin kuuluu laittaa kunnon nokare voita ja päälle reilusti sokeria.

1 annos pullataikinaa
1 kananmuna voiteluun
voita
sokeria



Valmista pullataikina ohjen mukaisesti. Jaa levännyt taikina n. 15 palaan. Pyörittele palat pulliksi ja anna kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Paina pullien keskelle kolo ja voitele pullat kananmunalla. Leikkaa voista kuutioita ja laita jokaisen pullan koloon voipala. Ripottele päälle reilu keko sokeria. Paista voisilmäpullia 210 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Anna pullien seistä hetki ennen tarjoilua, sillä sula voi on kuumaa.



20. helmikuuta 2016

Pullawienerit


Pullawienerit on wienereiden helpompi ja nopeampi vaihtoehto. Vaikka aidoille wienereille nämä eivät vedä vertoja, niin aika herkkua ne ovat.


1 annos pullataikinaa
75 g pehmeää voita
kananmuna voiteluun
vaniljakreemiä
marmeladia
raesokeria
tomusokeria

Valmista pullataikina ohjeen mukaisesti. Kaulitse levännyt taikina jauhotetulla pöydällä suureksi taikinamatoksi (n.45x55cm). Levitä pehmeä voi puolikkaalle taikinasta.



 Taita taikina kaksinkerroin, voitelematon puoli voidellun päälle. Leikkaa taikinamatto n.1,5 cm nauhoiksi.



 Venytä nauhaa reilusti ja kieritä se löysälle kierteelle.



 Taita kierteinen nauha kolmeen osaan.



 Laita sitten nauhan "hännät" pullan alle.



Anna pullien kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Voitele kohonneet pullat. Valmista vaniljakreemi pakkauksen ohjeen mukaisesti. Pursota toiseen koloon vaniljakreemi ja toiseen valitsemasi marmeladi.


Ripottele pullille raesokeria. Paista 210 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia, kunnes pullat on kauniin värisiä. Tee vedestä ja tomusokerista paksuhko kuorrutus. Viimeistele pullat pursottamalla niinhin raitoja. Voit pursottaa raidat spritsauspussilla, johon löytyy kuvalliset ohjeet täältä.



8. helmikuuta 2016

Laskiaispullat


Olen perinteisten laskiaispullien ystävä. Minun pullissani on aina mansikkahilloa ja reilusti kermaa. Otin vähän varaslähtöä laskiaiseen jo tammikuussa, kun leivoin laskiaistötteröitä. Tänään vuorossa olivat perinteiset laskiaispullat. Onnistuin vihdoin löytämään itselleni parhaan pullataikinan ohjeen. Pullista tuli todella pehmeitä ja ilmavia. 





1 annos pullataikinaa


2 1/2 dl kermaa 
vaniljasokeria 
tomusokeria
(vaniljakreemijauhetta) mansikkahilloa 



Leivo pullat ohjeen mukaisesti. Anna pullien jäähtyä täysin. Leikkaa pullat halki sahateräisellä veitsellä. Vaahdota kerma ja mausta se vanilja- ja tomusokerilla. Jämäköitin kermaa hiukan vaniljakreemijauheella. Pursota kerma renkaaksi pullan pohjalle. Täytä kermarenkaan sisälle jäänyt kolo mansikkahillolla. Aseta pullien kannet paikalleen. Siivilöi pinnalle tomusokeria.