30. heinäkuuta 2016

Vadelmaristikot


Vadelmaristikot on keksimäisiä rapeita leivoksia, joissa maukkaan mantelipohjan päälle levitetään reilusti vadelmamarmeladia. Osa pohjataikinasta säästetään leivoksien koristeluun. Vadelmaristikoiden ohje on vanhasta, Leipominen on ihanaa kirjasta. Tuota kirjaa tuli selattua pienenä ahkerasti, tuolloin vain haaveilin, mitä kaikkea kirjasta haluaisinkaan leipoa. Muokkasin alkuperäistä ohjetta hiukan, jätin taikinasta kanelin ja neilikan pois ja laitoin pelkän keltuaisen sijasta kokonaisen kananmunan. Jätin leivokset myös ilman kananmuna voitelua, sillä minusta ne eivät kaivanneet sellaista. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan vadelmaristikoita, jos pitää mantelin mausta ja vadelmasta. Paistoin vadelmaristikot n. 9 cm tartalettivuoassa ja taikinasta tuli 9 leivosta.


175 g manteleita jauhettuna
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl sokeria
1 kananmuna
125 g pehmeää voita

n. 200 g vadelmamarmeladia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kulhoon kananmuna sekä voi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja anna tekeytyä jääkaapissa ainakin 30 minuuttia. Voitele tartalettivuoat kevyesti. Painele taikina vuokien pohjalle ja reunoille. Säästä n. 1/3 taikinasta pintaristikoita varten. Lusikoi vuokiin vadelmamarmeladia ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Kaulitse loppu taikina ja leikkaa ohuiksi nauhoiksi. Asettele nauhoista ristikoita vadelmamarmeladin päälle. Paista vadelmaristikoita 175 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Anna leivosten jäähtyä vuoissa ja irroita ne sitte varovasti.











22. heinäkuuta 2016

Suklainen rocky road piirakka




Rocky road, tuo kaikille tuttu suklaaherkku on jalostettu tässä reseptissä herkullisen suklaapiirakan muotoon. Rocky roadin ideanahan on sekoittaa suklaan joukkoon erilaisia suolaisia ja makeita sattumia, kuten suolapähkinöitä, vaahtokarkkeja sekä keksin paloja. Tämä piirakka koostuu mutakakkumaisesta mehevästä suklaapohjasta, jonka päälle tulee reilu kerros suklaata, pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Piirakka on super helppo leipoa ja siitä syntyy vain vähän tiskiä. Rocky road respteissä parasta on niiden muokattavuus omaan makuun sopiviksi, sillä sattumia voi vaihdella rajattomasti. Olen julkaissut aiemmin muitakin rocky road reseptejä, rocky road kuppikakut, sekä jouluiset rocky roadit. Tämän piirakan ohjeen löysin pullahiireltä. Lisäsin alkuperäiseen reseptiin suolapähkinät, sillä minusta ne sopivat mainiosti tasapainottamaan piirakan makeutta.



Pohja
200 g voita
7 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
4 dl sokeria
4 1/2 dl kerma-maitoa
2 kananmunaa
200 g pähkinäsuklaata

Rocky road päällynen
200 g pähkinäsuklaata
150 g pieniä vaahtokarkkeja
1- 1 ½ dl suolapähkinöitä


Sulata voi ja nosta sivuun jäähtymään hetkeksi. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kuivien aineiden joukkoon kerma-maitoseos, kananmunat sekä hieman jäähtynyt voi. Rouhi suklaa ja lisää joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi  ja levitä uunipellille  leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa ensin noin 20 minuutin ajan. 

Sekoita kulhossa rouhittu suklaa, vaahtokarkit sekä pähkinät. Levitä seos piirakkapophjan päälle. Nosta piirakka vielä takaisin uuniin ja paista 5-10 minuuttia, kunnes vaahtokarkit ja suklaa ovat sulaneet hiukan. Piirakan leikkaaminen paloiksi on helpointa, kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.




16. heinäkuuta 2016

Mamman kuningatarpiirakka



 Mamman marjapiirakka on yksi perinteisemmistä ja rakastetuimmista marjapiirakoista. Se olikin ainoa marjapiirakka, jota pienenä söin. Herkullisen ja sopivan ohuen murotaikinapohjan päälle tulee reilusti marjoja, jonka jälkeen piirakka kruuntataan kermaviilitäytteellä. Kermaviilitäyte onkin koko piirakan idea, ja syy siihen, miksi itse tätä piirakkaa rakastan. Piirakka on lisäksi helppo valmistaa. Tein piirakasta tälläkertaa kuningatar version, käyttämällä siihen mustikoiden lisäksi vadelmia. Piirakan voi leipoa tuoreista sekä pakastetuista marjoista. Ohjeen tähän perinteiseen herkkupiirakkaan löysin täältä. Tämä ohje on mitoitettu pyöreään n. 26 cm vuokaan. Saat pellillisen marjapiirakkaa tekemällä ohjeen kaksinkertaisena.


  • Pohja
    100 g voita
    1 dl sokeria
    1 kananmuna
    2 ½ dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta

    Täyte
    1 ½ dl mustikoita
    1 ½ dl vadelmia
    2 dl kermaviiliä
    1 kananmuna
    ½ dl sokeria
    1 tl vaniljasokeria

  • Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineen ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä täyte piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  • Ripottele pohjanpäälle marjat Sekoita kermaviilitäytteen ainekset huolellisesti keskenään ja kaada marjojen päälle. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hetki ennen tarjoilua.