7. huhtikuuta 2017

Sitruuna- valkosuklaamutakakku


Mutakakku on aina ollut mieleeni sekä helppouden, että herkullisuuden vuoksi. Lisäksi rakastan leivonnaisia, joissa on sitruunaa. Kun tähän yhdistelmään lisätään vielä valkosuklaata lopputulos voi olla vain täydellinen. Ihanan mehevä ja sitruunainen mutakakku valmistuu melko vaivattomasti ja säilyy hyvänä useamman päivän, ellei tule syödyksi heti valmistuttuaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, myös niiden jotka eivät tavallisesta mutakakusta välitä. Tähän herkulliseen reseptiin törmäsin täällä. Resepti on mitoitettu 24 cm irtopohjavuokaan.




100g voita
100g valkosuklaata 
 2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 kananmunaa
3 rkl sitruunamehua
1 sitruunan kuori raastettuna
2½ dl vehnäjauhoja

tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja siirrä jäähtymään. Lisää rouhittu suklaa hieman jäähtyneen voisulan joukkoon ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää sokerit, sekä suola ja sekoita. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita huolellisesti lisäysten välissä. Lisää joukkoon sitruunamehu,- sekä kuorisaaste. Lisää lopuksi jauhot ja sekoita tasaiseksi, mutta vältä liiallista sekoittelua. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 24 cm vuokaan. Paista mutakakkua 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes kakun pinnassa on hiukan väriä. Vältä paistamasta liikaa, että kakun sisus säilyy ihanan tahmeana. Koristele jäähtyneen kakun pinta tomusokerilla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti