26. lokakuuta 2018

Yrttiset kasviskierteet


Muffinivuoissa paistuvat yrttiset kasviskierteet maistuu niin arjessa, kuin illanistujaisissakin.
Kasviksia ja tuorejuuston makua vaihtamalla kierteisiin saa uutta makua. Täytteen joukkoon voi lisätä halutessaan myös kypsennettyä kanaa. Jätä tuolloin osa kasviksista pois niin täytteen koostumus säilyy. Kasviskierteiden resepti on Ulla Svenskin Suloiset suolaiset -kirjasta. Tällä reseptillä valmistuu 15-20 kasviskierrettä.



250 g maitorahkaa
250 g voita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1 iso sipuli
1/2 paprika
2 porkkanaa
50 g ranskankermaa
200 g yrttituorejuustoa
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl tuoretta basilikaa
ripaus suolaa
timjamia
mustapippuria

juustoraastetta

Sekoita kulhossa pehmeä voi ja maitorahka. lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina jääkaappiin  n. 30 minuutiksi.

Hienonna sipuli sekä paprika. Raasta porkkanan ja hioenonna basilika. Sekoita kulhossa täytteen ainekset ja mausta. Kaulitse taikina reilusti jauhotetulla pöydällä 1/2 cm paksuiseksi suorakaiteen malliseksi levyksi. Levitä täyte levylle ja käri napakaksi rullaksi. Leikkaa rullasta n. 2 cm leveitä paloja. Nostele kasviskierteet paperisiin vuokiin ja ripottele pinnalle hieman juustoraastetta. Muffinipellillä paistettaessa kierteiden muoto säilyy ryhdikkäänä. Paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti