7. tammikuuta 2016

Dallaspullat




Mikä olisi hyytävänä pakkaspäivänä makoisampaa, kuin tuore pulla? Tänään vuorossa olivat dallaspullat kakkutaikurin ohjeella. Itse en ole perus pullan ystävä, mutta tällaisia täytettyjä menisi kyllä useampi kerralla. 



Täyte
150 g rahkaa  (225 g)
150 g voita     (225 g)
1.5 dl sokeria (2¼ dl )

0.5 dl vaniljakreemijauhetta (¾ dl)

Tee ensin täyte. Jos pidät runsastäytteisistä pullista, niinkuin minä tee täyte suluissa olevilla määrillä. Pilko voi pieniksi paloiksi ja pehmitä mikrossa, älä kuitenkaan sulata. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi, jätä kulho pöydälle odottamaan. Täyte on miellyttävämpi levittää, kun se saa lämmetä pöydällä taikinan odottelu ajan.  


Pullataikina
50g hiivaa
100g voita
3dl maitoa
1/2tl suolaa
1dl sokeria
2tl kardemummaa
n. 8-9dl vehnäjauhoja

Kananmuna voiteluun
Raesokeria
tomusokeria
vettä

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat ja mausteet. Lisää jauhoja ja alusta taikinaksi. Lisää alustuksen loppuvaiheessa rasva. Käytä jauhoja sen verran, että taikina on kimmoisaa, eikä tartu kiinni kulhoon tai käteen. Jos teet taikinan yleiskoneella voit lisätä hiivan liottamisen jälkeen kaikki ainekset kerralla. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa leivinliinalla peitettynä. 

Kauli kohonneesta taikinasta n. 30cm leveä ohut taikinamatto. Levitä täyte taikinamatolle. Kääri taikina tiiviiksi rullaksi. Leikkaa rullasta terävällä veitsellä n.3 cm siivuja. Taita "häntä" pullan alle ja nostele pullat pellille, jätä kohoamisvaraa. Anna pullien kohota n. 30 minuuttia. Voitele kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle.  Paista 210 asteessa n. 10 minuuttia.

Tee vedestä ja tomusokerista paksuhko kuorrutus. Tee kuorrutuksesta raitoja pullien päälle ja viimeistele siivilöimällä pinnalle hieman tomusokeria.



2 kommenttia:

  1. Nam! Nää pääsevät kokeiluun ens viikolla

    VastaaPoista
  2. Nam! Nää pääsevät kokeiluun ens viikolla

    VastaaPoista