1. joulukuuta 2016

Joulukalenterin Luukku 1: Piparitaikina


Nyt on aika avata taikinatassujen ensimmäisen joulukalenterin ensimmäinen luukku. Tästä luukusta paljastuu ihanan mausteisen, perinteisen piparitaikinan resepti. Reseptin olen saanut äidiltäni. Jatkossa luukuista paljastuu syötäviä lahjoja, sekä pakkausideoita, makeita- ja suolaisia leivonnaisia joulun odotukseen sekä joulupyhinä herkuteltaviksi. Lämpimästi tervetuloa availemaan luukkuja  taikinatassujen seurassa päivittäin jouluaattoon asti.





Paraisten piparkakut

1 ½ dl siirappia
2 ½ dl sokeria
250 g voita
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
½ tl maustepippuria
½ appelsiininkuori hienona raasteena
2 kananmunaa
½ tl suolaa
3 tl soodaa
 8 - 9 dl vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan siirappi, sokeri, rasva sekä mausteet. Kiehauta seos, lisää appelsiinin kuori ja anna jäähtyä. Vaahdota jäähtynyt seos ja lisää munat vaahtoon yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita huolellisesti tasaiseksi. Piparitaikinan kuuluu jäädä löysähköksi, mutta kuitenkin muotoiltavaksi sillä taikina jähmettyy jääkaapissa. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 

Kaulitse taikina ohueksi levyksi jauhotetulla pöydällä ja ota siitä muoteilla piparkakkuja. Jos taikina tuntuu kovin pehmeältä lisää siihen hiukan jauhoja ja vaivaa tasaiseksi. Liian pehmeä taikina leviää uunissa muodottomaksi. Taikinan työstäminen on helpointa pienissä erissä. Säilytä muuta taikinaa jääkaapissa, sillä kylmänä taikina on helpointa käsitellä.  Paista pipareita 175 asteisessa uunissa n. 7 minuuttia. Pipareiden paistamisessa kannattaa olla tarkkana, etteivät ne pääse palamaan. Säilytä valmiita pipareita ilmatiiviissä rasiassa.

Pikeeri kuorrute piparien koristeluun
1 kananmunan valkuainen
tomusokeria
1 tl sitruunamehua

Sekoita kulhossa kananmunan valkuainen ja sen verran tomusokeria, että seoksesta tulee jämäkkää, mutta kuitenkin pursotettavaa. Sekoita joukkoon sitruunamehu, se auttaa kuorrutusta kovettumaan nopeammin. Pursota pikeeriä pipareiden koristeeksi pursotinpussilla, tai leivinpaperista taitellulla spritsauspussilla.





 Tällä reseptillä tulee melko paljon piparitaikinaa. Taikina säilyy hyvin tiiviissä rasiassa jääkaapissa,  mutta sitä voi myös pakastaa. 



Pipareiden koristeena olevien lumihiutaleiden pursottaminen on helpompaa, kuin miltä se ehkä näyttää. Vedä ensin suorat viivat piparin halki, sakarasta sakaraan. Tee sen jälkeen jokaiseen sakaraan kolme "v kirjainta". Keskellä oleva tähti muodotuuu itsestään, kun keskimmäiset kuviot koskettavat toisiaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti