13. helmikuuta 2016

Toffee-suklaapalat


Maukasta toffeeta ja suklaakuorrutusta keksipohjan päällä. Tuhtia, mutta niin hyvää. Onneksi tätä herkkua ei voi kovin paljoa kerralla syödä. Ohjeen näihin vastustamattoman herkullisiin paloihin otin Onnellinen leipuri kirjasta.

Keksipohja
250 g voita
1 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta

Toffee
250 g voita paloiteltuna
2 ½ dl sokeria
4 tl glukoosisiirappia
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa

Suklaakuorrutus
225 g tummaa suklaata
125 g voita
1 tl glukoosisiirappia

(sormisuolaa)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Valmista keksitaikina. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina (n. 20x30cm) leivinpaperoituun vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa 15-18 minuuttia, kunnes keksipohja on kauniin kullan ruskea. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista toffee. Mittaa Kaikki toffeen ainekset kattilaan. Sekoita koko ajan, kunnes seos on tasaista. Nosta lämpötilaa, niin että seos kiehuu. Keitä sekoitellen, kunnes toffee paksunee ja muuttuu kauniin ruskeaksi. Tiputa tippa toffeeta lasiin, jossa on kylmää vettä. Jos toffee pysyy muodossa ja saat pyöritettyä siitä pallon se on valmista. Jos toffee muuttuu kovaksi, sitä on keitetty liian kauan.
Kaada valmis toffee keksilevyn päälle ja anna jähmettyä.

Valmista suklaakuorrutus. Mittaa kaikki kuorrutuksen ainekset teräskulhoon. Nosta kulho kattilan päälle, jossa on höyryävää vettä. Sulata kuorrutuksen aineksia vesihauteessa, kunnes se on tasaista. Kaada suklaakuorrutus jähmettyneen toffeekerroksen päälle ja anna jäähtyä. Ripottele suklaan pinnalle halutessasi hiukan sormisuolaa. Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti