27. maaliskuuta 2018

Ricotta-parsapiirakka


Kevät ja alkukesä on parsa leivonnaisten- ja ruokien kulta-aikaa. Silloin parsojen tarjonta on parhaimmillaan ja parsat ovat myös tuoreempia, kuin talvella. Tässä melko yksinkertaisessa suolaisessa piirakassa parsa näyttelee pääosaa. Lempeänmakuisen ricotta täytteen päälle asetellaan parsat sievään riviin. Pohjana toimii rapsakka ja äärimmäisen nopea nypittävä pohja. Reseptin tähän keväiseen herkkuun löysin täältä.



Pohja:

  • 125 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 rkl kylmää vettä

  • Täyte:
  • 400 g parsaa
  • 2 kananmunaa
  • 250 g ricottaa
  • 2 rkl parmesaania raastettuna
  • ½ dl kuohukermaa
  • suolaa ja pippuria 

  • Kuutio kylmä voi ja nypi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon vettä vähän kerrallaan, kunnes taikina pysyy juuri ja juuri kasassa. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkappiin 30 minuutiksi. Kauli taikina ohueksi, piirakkavuoan muotoiseksi levyksi. Taputtele taikina voideltuun vuokaan ja leikkaa ylimääräiset reunat pois. Pistele pohja haarukalla ja nosta vuoka pakastimeen 15 minuutiksi. Esipaista pohja 175 asteisessa uunissa 15 minuuttia ja anna jäähtyä. 

  • Pese parsat huolellisesti. Poista puiset tyviosat leikkaamalla. Leikkaa parsa käyttämäsi vuoan mukaisiksi paloiksi. (Oma vuokani on 11 x 3 x 35 cm) Sekoita täytteen ainekset keskenään ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kaada ricotta täyte esipaistetulle pohjalle. Asettele parsat täytteen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia tai kunnes täyte on täysin hyytynyt. Anna piirakan jäähtyä rauhassa ennen tarjoilua.

  • VINKKI: Piirakassa olevat parsat jäävät ihanan rapsakoiksi, kun niitä ei kypsennetä ennen uunia. Jos kuitenkin haluat, että parsat ovat hieman pehmeämpiä voit keittää niitä suolalla maustetussa vedessä parin minuutin ajan. Kuivaa parsat ennen täytteen päälle asettelemista.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti