9. huhtikuuta 2016

Churrot & suklaadippi


Curro on Espanjalainen vastine vappumunkeille. Churrotaikina on tuulihattutaikinan kaltainen, mutta churrot uppopaistetaan rasvassa, kun taas tuulihatut paistetaan uunissa. Churrot oli jo parivuotta sitten kokeilulistalla vapuksi, mutta muiden vappuherkkujen jälkeen niitä ei enää tehnyt mieli. Tälläkertaa päätin tehdä churroja jo ennen vappua, ettei vain jää kokeilematta. Ja kyllä kannatti, rapsakka kanelisokerissa kieritelty tikku joka dipataan vielä lämpimään suklaadippiin. Ei voi olla pahaa. Näitä täytyy tehdä varmaan uusi erä vappuna, niin hyviä ne oli. Käytin suklaadippiin sekä tummaa, että maitosuklaata, jos pidät tummasta suklaasta voit tehdä kastikkeen myös pelkästään siitä. Ohje sekä dippiin, että churroihin on täältä.



Churrotaikina n. 20 kpl.
1 rkl sokeria

50 g  voita
3 dl vettä
ripaus suolaa
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

uppopaistorasvaa, tai rypsiöljyä paistamiseen

sokeria
kanelia

Mittaa kattilaan vesi, sokeri, suola sekä voi. Anna kiehahtaa. Laske lämpöä hiukan. Lisää jauhot kerralla.  Sekoittele puolisen minuuttia niin, että taikina kuivahtaa hieman. Ota kattila pois liedeltä. Kumoa taikina levinpaperille ja taputtele levyksi. Anna taikina jäähtyä hiukan. Nosta taikina takaisin kulhoon ja  lisää kananmunat yksitellen jokavälissä huolellisesti vatkaten.
Kuumenna rasva, tai öljy kattilassa (vähintään 5 cm rasvaa kattilan pohjalla)  Annostele taikina tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota kattilaan pieni nökäre taikinaa, jos rasva tirisee ja taikina nousee pintaan rasva on riittävän lämmin. Pursota kattilaan haluamasi pituisia churroja, leikkaa taikina poikki saksilla. Paista churroja välillä käännellen, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Kierittele valmiit, vielä lämpimät churrot kaneli-sokeriseoksessa.


Suklaadippi
2 dl kuohukermaa
50 g maitosuklaata
50 g tummaasuklaata
ripaus suolaa

Kiehauta kerma kattilassa. Paloittele suklaat kulhoon, lisää suola. Kaada kuuma kerma suklaiden päälle ja sekoittele, kunnes suklaadippi on tasaista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti