27. kesäkuuta 2016

Minijuustosarvet


Juustosarvet on helppo ja nopea suolainen tarjottava, niin arkeen, kuin juhlaan. Kun juustosarvet leipoo minikokoon saa ihania pikkusuolaisia juhliin. Olen leiponut monta vuotta juustosarvia Hellapoliisin ohjeella. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen laitoin sarviin myös täytteeksi juustoraastetta, sillä minusta se tuo mukavaa mehevyyttä. Juustoraasteen tilalle täytteeksi sopii myös maustetut tuorejuustot, niitä ei kuitenkaan kannata laittaa liikaa, ettei täyte valu pois välistä. Ohjeesta tulee n. 2 pellillistä mini juustosarvia. Samalla ohjeella voit leipoa myös normaalikokoisia juustosarvia. Sarviin voi ripotella koristeeksi esimerkiksi unikon- tai seesaminsiemeniä, voitele sarvet tuolloin kananmunalla.



4 dl vehnäjauhoja

4 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
150 g voita
1,5 dl maitoa

1-2 dl juustoraastetta täytteeksi


Nypi

pehmeä rasva ja kuivat aineet keskenään, kunnes seos on murumaista.
Sekoita joukkoon maito, mutta älä vaivaa. Jaa taikina neljään osaan. Kaulitse taikina ohueksi levyksi jauhotetulla alustalla. Leikkaa taikinalevy n. 5 cm leveiksi nauhoiksi ja nauhat edelleen pieniksi kolmioiksi. Täytä kolmiot juustoraasteella. Ruullaa kolmiot sarviksi, alloita kolmion leveämmältä sivulta ja etene kohti kärkeä. Nosta sarvet pellille, varmista, että kolmion kärki on peltiä vasten. Paista 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia, kunnes sarvet saavat hiukan väriä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti